Tarttui minuunkin pakkomielle saada peitetikkikone. Sain onneksi myytyä vuosikausia käyttämättä seisoneet kangaspuut, joten ostin sitten Janome CoverPro 1000 CP -peitetikkikoneen. Perustelin siis hankinnan itselleni sillä, että oikeastaan vain vaihdoin käyttämättä olevat kangaspuut koneeseen, jolle on käyttöä . Eurokankaasta ostin kasan Nanson tarjoustrikoita ja niihin uutta konetta on ollut hyvä testailla. Täytyy myöntää, että harjoittelua tuon käyttö vaatii, mutta hienoa jälkeä tulee, jos onnistuu.

Itselle tein neljä paitaa. Tämän vihreän tosin tein ennen kuin sain peitetikkikoneen, huolittelut on siis tehty ompelukoneen kaksoisneulalla.

Tässä viimeisessä hihansuut ja helma on huoliteltu saumurin rullapäärmeellä. Rullapäärmettä voisi käyttää enemmänkin, tulee mun mielestä ihan kivaa jälkeä. Aina vaan ei jaksa kaivaa ohjekirjaa esille, kun en säätöjä muista ulkoa.  

Pojalle tein kalsarit ja pari aluspaitaa, joihin testasin erilaisia huolitteluja. Niskalaput jäi ärsyttävästi vinoon, en viitsinyt korjata. Ne piti laittaa, että paita menee oikein päin päälle.

Nauhankääntäjää en koneeseen saanut, kun olivat lopussa. Olen nyt miettinyt, tilaisinko sen vai pärjäänkö ilman. Kyllä tuon resorikaitaleen saa aika helposti kiinnitettyä ilmankin, mutta ommel tahtoo jäädä turhan kauaksi reunasta, pitää sitten saksia ylimääräiset resorinreunat nurjalta pois. Ehkäpä harjoittelu auttaisi... Kovasti tuo kone nopeuttaa, kun ei tarvitse kaksoisneulan kanssa temppuilla.